Lukioelämää osa 1<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tulevana syksynä minä, 16-vuotias tyttö, peruskoulun suorittanut ja täynnä tulevaisuuden suunnitelmia oleva nuori aloittaa lukion, että näin.. :D

    Nyt on kesä jolloin peruskoulun aikana on saanut levätä laakereillaan, mutta nyt asiat ovat hieman eri tavalla. Jo nyt kesän aikana on pitänyt alkaa stressata kirjojen hankkimisesta, uuteen kouluun menemisestä, tulevista koeviikoista, kaukana häämöttävistä yo-kirjoituksista jne. jne. HH!

   Yläasteen alkaessa arvelimme tulevan kolmen vuoden menevän nopeasti, mutta tiesimme, että meidän pitää yrittää tehdä parhaamme ja panostaa koulun käyntiin, jotta saamme jatkokoulutuspaikan.. Jotkut onnistuivat, jotkut eivät.

   Yhdeksännen luokan alkaessa opettajamme alkoivat selittää siitä kuinka tärkeä vuosi tulee olemaan ja opo kertoi eri jatkokoulut mahdollisuuksista.. Pääni oli aivan sekaisin.. Olin aivan ulkona!! En tiennyt enää mistään mitään.. En tiennyt miksi haluaisin isona, en yhtään mitään!! En tiennyt haluaisinko, näyttelijäksi, kokiksi, poliisiksi, psykologiksi, lentäjäksi (no okei, osaan noista ammateista en edes haluaisi(mutta mahdollisuuksia on niin monia))..  Ihmiset ympärilläni kertoivat omia mielipiteitä asiasta ja minä kuuntelin, mutta vain puolella korvalla sillä tiesin, että haluan tehdä oman päätökseni!

   Jotkut ystävistäni sanoivat heti, etteivät aio lukioon (se on ajan haaskuuta, kolme vuotta menee hukkaan, lukio on niille, jotka eivät peruskoulussa oppineet lukemaan), mutta kun… Minä en tiennyt mitä halusin.. Haluisinko mennä ammattikouluun hotelli ja ravintola-ala puolelle vai kenties sosiaali- ja terveysalalle.. Totuus on, etten halunnut kumpaankaan..

   No siis vaihtoehdoksi jäi lukio. (KOLME VUOTTA TURHAA OPISKELUA!!! (kuten ystäväni asian ilmaisivat)). Hainpa sitten lähimpään lukioon (koska seutuliput ovat hirveän hintaisia(eikä täällä korpikuusen kannon alla ole kamalasti lukiovaihtoehtoja)).

   Joten 11.8 klo. 08.55 minä aloitan lukio-opinnot.